Rakenteinen annostus ja lääkityslistan uudistus Acutessa

Kansallinen Kanta-lääkityslista otetaan Suomessa käyttöön vaiheittain. Sen ensimmäinen vaihe, rakenteinen annostus, otetaan käyttöön Acuten seuraavassa versiopäivityksessä.

Vitec Acuten viime vuoden tärkein tuotekehitysprojekti oli rakenteisen annostuksen uudistaminen. Se on osa valtakunnallisen Kanta-lääkityslistan uudistusta, joka mahdollistaa lääketietojen tallentamisen eri potilastietojärjestelmistä yhtenäisellä tavalla.

Kehitystyötä on tehty yhdessä Acute-käyttäjien kanssa.

– Kyseessä on iso ponnistus koko Vitec Acuten väelle, sillä koko käyttöliittymä on uudistettu. Yhteistyö asiakkaiden kanssa on ollut tärkeä osa prosessia, Vitec Acuten Business Design Manager Anita van Gils kertoo.

Lääkityslista selkeyttää kokonaislääkitystä ja parantaa lääkitysturvallisuutta, sillä se auttaa näkemään asiakkaan ajantasaisen lääkityksen ja lääkityshistorian. Sen lisäksi hoitohenkilökunnan ja apteekkien aikaa säästyy, kun tarkastettava lista on lyhyempi eikä ajantasaisten reseptien etsimiseen kulu aikaa.

Rakenteisen annostus on nyt onnistuneesti testattu Kelan yhteistestauksen kanssa, joten toiminnallisuus on valmiina käyttöönottoon.

Muutokset Acutessa

Rakenteisen annostuksen ansiosta Acute-käyttäjä näkee jatkossa välittömästi kaikki potilaalle määrätyt lääkkeet. Lisäksi on mahdollista tarkastella, onko lääke haettu apteekista tai onko jokin lääkitys tauolla. Interaktiot, eli se, että järjestelmä hälyttää ei-yhteensopivista lääkkeistä, on Acutessa erikseen käyttöönotettava ominaisuus.

Rakenteisen annostuksen yhteydessä Acutessa uudistetaan myös lääkelistat. Uudistuksen myötä reseptit hylätään sellaisena kuin ne nyt ovat olemassa, mikä johtaa myös toimintatapamuutokseen terveydenhuollossa.

Kehitystyötä on tehty yhdessä Acute-käyttäjien kanssa.

– Siinä missä aiemmin Acutessa täytettiin reseptilomake, jatkossa reseptien kirjoittaminen aloitetaan lääkelistalta. Muutos reseptien määräämisessä on teknisesti melko iso uudistus, sillä uusi logiikka on aivan eri. Acute-käyttäjille muutos ei välttämättä kuitenkaan näyttäydy erityisen suurena, Anita kertoo.

Reseptin rakenteisen annostuksen avulla annostustiedot pystytään kirjaamaan noin 80–90 prosenttiin resepteistä. Annostukset, joita ei rakenteisesti voi tuottaa, kirjoitetaan edelleen tekstimuotoisena.

Seuraavat askeleet

Kansallisen lääkityslistan seuraavaa vaihetta aletaan työstää vuoden 2026 lopulla. Tulossa on muun muassa ominaisuus, jonka avulla on mahdollista niputtaa reseptejä niin, että saman lääkkeen erisuuruiset annokset näkyvät yhtenä rivinä. Näin kokonaisuutta on helpompi tarkastella esimerkiksi lääkärin vaihtuessa tai silloin, kun pitää tietää, onko lääkitys jatkoa vanhalle hoidolle vai onko kyseessä täysin uusi lääke.

Seuraavaksi käyttöön otetaan Kanta-lääkityslista avohoidon resepteistä. Toiminto on Reseptikeskuksen osalta valmis käyttöönotettavaksi syksyllä 2026. Sähköistä lääkemääräystä koskevan lain mukaan lääkityslista on otettava käyttöön sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa viimeistään 1.10.2027.

Lääkäreille suunnattu lääkityksen webinaari

Webinaarissamme 16.1.2026 kello 13–14 kerromme Acuten lääkityksen muutoksista

  • lääkelistaan
  • reseptin kirjoittamiseen
  • tietojen hakuun reseptikeskuksesta.

Webinaari sopii parhaiten reseptejä kirjoittaville asiantuntijoille, kuten lääkäreille. Laita päivämäärä ylös ja ilmoittaudu mukaan nettisivujemme kautta.