27 syyskuuta 2023

Sovellusasiantuntija Heidi Nöjd nauttii ongelmanratkaisusta

Heidi Nöjd aloitti työt Vitecin sovellusasiantuntijana huhtikuussa. Kattava perehdytys sujui jouhevasti, ja uusi työ on tarjonnut sopivasti itsenäistä työskentelyä, haastetta ja kollegojen tukea.

Vitecin sovellusasiantuntija Heidi Nöjd on koulutukseltaan terveydenhoitaja. Ennen Vitecille tuloa hän työskenteli pääosin psykiatrisena sairaanhoitajana ja osastonhoitajana.  

Heidille Acute oli järjestelmänä jo entuudestaan tuttu, sillä hän oli käyttänyt sitä osastonhoitajana toimiessaan. Siirtymä Acuten pariin pöydän toiselle puolelle tuntuikin luontevalta. 

– Olin tovin miettinyt alan vaihtoa, mutta en halunnut heittää aiempaa osaamistani hukkaan. Minulla oli herännyt mielenkiinto myös tekniseen puoleen, ja aloin selvittää, miten potilastietojärjestelmissä homma pyörii. Acute oli tuttu järjestelmä, ja Vitecillä oli sopivasti työpaikkoja avoinna, joten päätin hakea ja nyt olen täällä, Heidi naurahtaa. 

Hyvän suunnitelman ansiosta perehdytys uuteen työhön sujui Heidin mielestä todella hyvin. 

– Meidät perehdytettiin yhdessä muiden samaan aikaan aloittaneiden sovellusasiantuntijoiden kanssa. Perehdytys oli todella laaja, minkä jälkeen on ollut helppo lähteä tekemään työtä itsenäisesti. Varsinaisen perehdytysjakson jälkeen on lisäksi voinut rauhassa tutustua monenlaiseen materiaaliin ja vertaistukeakin on ollut tarjolla. Olen ollut todella tyytyväinen! 

Työnteko Vitecillä on ollut mieluista. Heidi on saanut opetella paljon uutta, mutta hän on kiitollinen tiimistään, jolta saa aina apua. Hän pitää myös mahdollisuudesta tehdä töitä itsenäisesti, kun tietää, ettei ole kuitenkaan yksin mahdollisten ongelmien kanssa. 

Itsensä haastamista 

Työelämässä Heidi arvostaa mahdollisuutta kehittää itseään ja omaa osaamistaan sekä sitä, että annetaan vastuuta, luotetaan ja arvostetaan. 

– Vitecissä parasta on itse työn lisäksi työkaverit. Porukka on huumorintajuista ja avuliasta. 

Aiempi terveydenhuoltoalan osaaminen on ollut sovellusasiantuntijan työssä hyödyksi monessa tilanteessa. Taustaosaaminen Acuten käytöstä osastonhoitajana on auttanut ymmärtämään järjestelmän peruslogiikkaa, ja kokemus terveydenhuoltoalasta auttaa asettumaan asiakkaan asemaan. 

– Tässä työssä pidän erityisesti teknisestä puolesta. Se haastaa, mutta myös kiinnostaa. Joka päivä on mahdollisuus oppia uutta, mikä pitää myös mielenkiintoa yllä. 

Työn joustavuus on ollut iso plussa. Heidin mielestä työhyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta on tärkeää, että töitä voi tehdä myös etänä. Hän käy toimistolla vain satunnaisesti, ehkä kerran kuussa henkilöstöinfo- tai tiimipäivinä. 

Työn vastapainoksi Heidi suuntaa ulos. Hän viettää aktiivista elämää ja tykkää esimerkiksi liikkua luonnossa koiran kanssa. 

– Talvella hiihdän mahdollisuuksien mukaan ja kesällä pääasiassa pyöräilen sekä maantiellä että maastossa. Liikunta tuo tasapainoa elämään, kun saa tuulettaa ajatuksiaan, Heidi summaa.