13 tammikuuta 2023

Fysioterapiakeskus Lepoluhti Oy kulki pitkän matkan Vitecin matkassa

Fysioterapiakeskus Lepoluhti Oy:n ja Vitecin 30 vuoden yhteistyö tuli päätökseen viime lokakuussa, kun yrittäjä Kaisa Alasaari aloitti eläkeiän lähestyessä yritystoiminnan supistamisen. Vitec saa kiitosta erityisesti hyvästä asiakaspalvelusta.

Fysioterapiakeskus Lepoluhti Oy aloitti toimintansa vuonna 1985. Aluksi kaikki kirjaukset tehtiin yrityksessä käsin, mutta vuonna 1992 yrityksessä siirryttiin sähköiseen kirjaamiseen. Yhteistyökumppaniksi valikoitui Acute.

Uuden järjestelmän käyttöönotossa yrittäjä Kaisa Alasaarta avusti yhä tänä päivänä Vitec Acuten riveissä työskentelevä Kaj Ronimus.

– Muistan yhä hyvin, kun Kaj tuli Tampereelta tänne Nivalaan tekemään käyttöönoton. On hienoa, että vaikka järjestelmä on vuosien varrella muuttunut, samat tutut kasvot ovat olleet apunamme aina tarvittaessa. Kaj on aina ollut helposti tavoitettavissa ja hän on palvellut yritystäni ystävällisesti, Alasaari kehuu.

Acutella on kasvot

Alasaaren uran aikana Acutea on uudistettu ja päivitetty lukuisia kertoja. Viimeisimmän päivityksen yhteydessä tiedot siirtyivät palvelimelle, eikä järjestelmää enää ”ajettu” koneille perinteiseen tapaan. Digitaalisten työkalujen käyttöönotto ei aina ole ollut helppoa, mutta apu on ollut lähellä.

– Oman IT-tukeni ohella olen saanut paljon apua Vitec Acuten päästä. Jotta liiketoiminta voi sujua, laskutuksen ja potilaskirjausten tulee olla ajan tasalla ja toimia. Ongelmatilanteita tulee väistämättä, mutta Vitecin asiakastuki on aina ollut valmiudessa auttamaan, Alasaari kiittelee.

Vaikka Vitec Acute on vuosien varrella kasvanut, se ei ole missään vaiheessa muuttunut kasvottomaksi.

Yhtenä tärkeimpänä pitkän yhteistyön avaimena Alasaari pitää sitä, että vaikka Vitec Acute on vuosien varrella kasvanut, se ei ole missään vaiheessa muuttunut kasvottomaksi tai etäiseksi. Alasaari on osallistunut yhteistyön aikana aktiivisesti esimerkiksi Vitecin tarjoamiin koulutuksiin ja asiakaspäiviin.

– Yrittäjälle kaikenlaiset tilaisuudet tavata kollegoita ja muita mielenkiintoisia ihmisiä ovat henkireikä. Olen aina tykännyt käydä koulutuksissa ja myös Acuten käytön kannalta se on ollut tärkeää, Alasaari kertoo.

Muutoksen aika

Yrityksen toiminnan supistaminen ei ole Alasaarelle helppoa, sillä kyseessä on hänen elämäntyönsä. Luopumisprosessiin on kuitenkin vielä aikaa, sillä viralliseen eläkeikään on vielä reilu vuosi, eikä Alasaari ole vielä tehnyt lopullista päätöstä yrityksen lopettamisesta. Acuten käytöstä yritys luopui viime lokakuussa.

– Yrityksen lopettaminen ei käy sormia napsauttamalla, vaan paljon on vielä asioita, joita pitää järjestellä. Toisaalta alasajo on ollut hyvä tehdä juuri nyt, kun yhteiskunnan tilanteen vuoksi asiakasmäärät ovat hiipuneet, Alasaari kuvailee tunnelmiaan.

Vitecin asiakastuki on aina ollut valmiudessa auttamaan.

Viteciä ja viteciläisiä Alasaari haluaa kiittää kaikesta siitä tuesta, jota on saanut. Vaikka Vitecin tarjoama tuki muuttuikin taannoin ja tukipyynnöt pitää nyt määrittää kirjallisesti, erityisesti asiakastuki saa Alasaarelta kiitosta. Positiivisiakin muutoksia on tullut, niistä yrittäjä mainitsee muun muassa raportoinnin, jonka kautta on saatu helposti selville aluehallintoviraston vaatimat tiedot. Toinen positiivinen uudistus oli Kelan suorakorvaustilityksen kuukausiraportit, jotka helpottivat työtä olennaisesti, joskin vuoden vaihteessa yksityisen fysioterapian korvattavuus tuli hyvinvointialueiden myötä päätökseen.

Vitec haluaa kiittää Fysioterapiakeskus Lepoluhti Oy:tä pitkästä yhteisestä matkasta Acuten kanssa ja toivottaa leppoisia tulevia eläkepäiviä!