Acuten uudet laboratoriotoiminnot ovat näkemässä päivänvalon

Asiakas on saapunut laboratoriotutkimuksiin. Näytteenottaja näkee ohjelmasta tiedot tarvittavista tutkimuksista. Parilla klikkauksella näytteenotto on valmis. Näytteet ovat putkissa, ja putket tarroitettuina. Ohjelma lähettää tutkimusten tiedot laboratorioon, jossa näytteet analysoidaan.

Anita Van Gils hymyilee valkoista taustaa vasten.

Tämä on toiminnallisuus, johon meillä on keskitytty viime kesästä alkaen. Työ alkoi työpajoilla asiakkaamme kanssa. Palvelumuotoilun keinoin houkuttelimme laboratorion ammattilaiset kertomaan prosesseista ja sisällöistä. Ilman näitä keskusteluja ja tiedonvaihtoa ei olisi syntynyt uudenlaista näkemystä ja lähestymistapaa toiminnallisuuksien uusimiseen. Näytteenoton tuominen osaksi kertomusta on iso muutos aiempaan, jossa laboratoriotoiminnot oli erillinen kokonaisuutensa. Tavoitteena oli, että näytteenottajalle saadaan käyttöön kertomuksen puolella olevia sisältöjä, kuten riskitiedot. Uuden näytteenoton visuaalisuus realisoi käyttäjälle tarvittavien näyteputkien määrän ja kuhunkin putkeen kohdistuvat tutkimukset.

Ammattilainen voi seurata tutkimuksia useasta näkökulmasta, jota varten toteutimme uuden työkalun Acuten työpöydälle. Tulevien tutkimusten seuranta mahdollistaa työkuorman seuraamisen sekä lähetteiden, joissa on käytöstä poistuneita tutkimuksia, bongaamisen. Myös ilman tulosta olevat tutkimukset sekä saapuneiden tulosten seuranta mahdollistuu samalla työkalulla. Tietoja voi hakea eri kriteereillä, kuten asiakkaalla, tietyllä tutkimuksella tai putkinumerolla. Putkinumerolla haku onkin ollut monen asiakkaamme toive jo aiemmin – loistavaa, että se tässä yhteydessä vihdoin toteutui.

Olen itse todella innostunut uudistuksista! Uudet laboratoriotoiminnot saavat tuotantokasteensa tuota pikaa. Asiakkaamme laboratorion ammattilaiset ovat tehneet testausta kehitystyön edetessä, mutta käytännön työ on aina eri kuin testitilanne. Vasta tuotantopäivän koittaessa näemme, miten onnistunut uudistus on.

Anita van Gils
Business Design Manager